perjantai 12. marraskuuta 2010

Lukijat huom!

Tervehdys vaan kaikille taas!

Olen tarkkaillut tuota meikäläisen hyvin suppeaa kävijätilastoa, eikä tässä muuten mitään, mutta mietityttää, että kuinka moni tänne on oikeasti eksynyt lukemaan jotakin, vai onko sivu osunut silmään vaan jonkun randomin google-haun kautta niin, että sen on avannut ja sulkenut?

Eli jos nyt lueskelet tätä, niin ilmoitappa itsestäsi ihan vain kommentoimalla yhden sanan verran. Pelkkä hep, luen tms. riittää.

Eikä tälläkään sinänsä sen suurempaa merkitystä ole, sillä itse kirjoittelen tätä blogia lähinnä itseäni varten. Jos joku tästä kiinnostuu, niin mukavaa ja suuri plussa, mutta kirjoitan, vaikkei kukaan kiinnostuisikaan ;D

Hyvä vs. paha ihminen

Pohdin paljon, mitä mielestäni tarkoittaa hyvä tai paha ihminen. Mietin tarkalleen, millaisena heidät näen. Mikä tekee ihmisestä hyvän? Entä pahan? Tietenkin voidaan argumentoida, että kuka sitten määrittelee sen, mitä hyvä ja toisaalta taas paha ovat. En kuitenkaan halua sen kummemmin puuttua kyseiseen ongelmaan tässä blogitekstissäni, vaan hahmottelen määritelmän siten, että jokainen päättää siitä itse. Toki tähän voidaan antaa muitakin määritteitä (kuten, että onko ihmisellä oikeus määritellä nämä käsitteet omin nokkinensa). En kuitenkaan aijo puuttua siihen, eikä siinä ole tämän tekstin pointti.

Hyvä ja paha eivät ole minulle helppoja, eikä yksiselitteisiä käsitteitä. Niistä on vaikea tehdä selkoa ja niitä on vaikea rajata. On niin monenlaista erilaista hyvää ja niin monenlaista erilaista pahaa. Ne ankkuroituvat yhteen, vyöttävät köyttä toistensa ympärille. Ja toisaalta, kuten kaikista käsitteistä yleensä, niistäkin katoaisi niiden merkitys, ellei niillä olisi toisiaan. Vastapareja. Hyvä tarvitsee pahaa, jotta on olemassa hyvää ja paha tarvitsee hyvää, jotta on olemassa pahaa. Muuten kaikki asiat olisivat pahuutensa (ja toisaalta taas hyvyytensä) suhteen neutraaleja.

Toisaalta, kun puhutaan ihmisistä tai mistään elävästä ylipäätään, en usko, että kukaan voi olla läpeensä hyvä tai läpeensä paha. Jokaisessa meistä on näkökulmani mukaan monta puolta. Emme me ole yhdessä kerroksessa, yhdellä tavalla olemassa. Meissä piilee kaikenlaista, sikinsokin, siellä ja täällä. Toisaalta olemme ystävällisiä, toisaalta itsekkäitä. Toisaalta olemme kohteliaita, toisaalta emme osaa ottaa muita ollenkaan huomioon. Toisaalta olemme pahoillamme, toisaalta emme osaa sanoa anteeksi. Jopa omatuntomme, tuo jännä seikka, jonka avulla usein määritellään hyvä ja paha, voi olla saastunut ja kykenemätön ymmärtämään tuota hiuksenhienoa eroa.

Voimme myös pyrkiä hyvään, mutta aiheuttaa teoillamme vahingossa jotakin pahaa. Tai toisinpäin. Ja tässä asiassa tulemmekin etiikan kysymysten äärille entistä vahvemmin. Miten meidän pitäisi tulkita ihmisten hyvyyttä (tai pahuutta)? Tekojenko vai tarkoitusten pohjalta? Kenties seurausten? Tai sitten yhteenlasketun hyvyyden ja pahuuden määrän? Ja kuitenkaan, kun asiaa tarpeeksi pitkälle miettii, mikään näistä ei tunnu järkevältä yksin. Jokaisesssa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Minulle hyvä ihminen on ihanne. Se on kokoelma siitä kaikesta elämänviisaudesta (tai toisaalta tyhmyydestä), jonka olen haalinut kasaan. Hyvän ihmisen käsite kehittyy ja muuttuu sitä mukaan, kun oma ajatteluni monimutkaistuu. Samalla käy yhä haastavammaksi määritellä, millainen on hyvä ja millainen paha ihminen. Nelivuotiaana olisin osannut vastata kysymykseen, nyt en. Silloin, kun olin lapsi, minun olisi ollut helppo luetella muutamia hyvän ihmisen ominaisuuksia, ikään kuin kiteyttää hänet; ahkeruus, kiltteys, ystävällisyys, huomaavaisuus. Nykyään nuo sanatkin ovat saaneet monimutkaisemman muodon. Ahkerin ei välttämättä olekaan se, joka tappaa itsensä työllään. Kiltein ei ehkä olekaan se, joka jakaa aina omasta karkkipussistaan kaikille. Ystävällisin ei ehkä olekaan se, joka muistaa aina kadulla vastaantullessaan moikata. Huomaavaisin ei ehkä olekaan se, joka päästää muut aina edellään ovista. Iän myötä kaikki monimutkaistuu.

Silti minulla on jonkinlainen käsitys siitä, millainen hyvä ihminen on. En osaa aukoa käsitystäni sanoiksi - sanat ovat liian  monimutkaisia. Jokainen sana tarvitsisi kokonaisen kirjan luvun mittaisen selityksen, jotta se tulisi oikeinymmärretyksi - ja sekään ei välttämättä riittäisi. Tärkeintä on, että minulla on jonkinlainen käsitys hyvyydestä itselläni - oli se sitten muiden silmissä kuinka sumea hyvänsä. Käsitykseeni kuuluu ajatus siitä, että se rakentuu sitä mukaan, kun minun elämäni kulkee eteenpäin. Se ei suinkaan ole nyt ja tässä, se on myös tulevaisuudessa ja menneessä.

Minua ärsyttää se, että ihmiset ovat hyvin kärkkäitä kritisoimaan minua siitä, että yritän elää niin kuin opetan. Minä puhun hyvästä ja pahasta ja pyrin oikeasti, omasta ja vapaasta tahdostani siihen hyvään. Pyrin kulkemaan kohti sitä, minkä näen tavoiteltavan arvoisena. Jos sanon, että asetan itseni mieluummin paineen alle, jotta voin auttaa jotakuta toista, monet katsovat, että toimin typerästi. Monet katsovat, että minun tulisi kulkea valtavirran mukana ja ajatella, kuten valtavirta. Valtavirralla on jonkinmoinen käsitys siitä, mitä hyvyys ja pahuus ovat. Valtavirta tietää, että hyvyys on jotakin, mitä itsekäs ihminen ei voi saavuttaa. Siksi monet eivät halua edes yrittää.

Minun elämäni rakentuu sen ympärille, että yritän. Yritän, vaikka välillä tuntuu, että liian monet ovat lakanneet yrittämästä. Haluan toimia siten, kuten haluaisin muiden toimivan itseni kohdalla. En halua olla itsekäs. Haluan kuitenkin myös arvostaa itseäni.

Miksi ihmisten on vaikea sulattaa sitä? Ei, ei minusta koskaan tule täydellistä. Ei täydellinen hyvyys ole mahdollista. Mutta ihmsiet kyllä pystyisivät enempään, kuin antavat itsestään irti. Me voimme jokainen omalla tahollamme saada enemmän hvyää aikaiseksi, kuin kuvittelemme. Mutta vain, jos yritämme. Minulle ei olekaan tärkeintä saavuttaa hyvää, minulle on tärkeintä tavoitella sitä. Minulle on tärkeintä juuri yrittäminen, ei koskaan saavuttaminen. Siten minä ajattelen. Ja jos ehkä, kenties, joku päivä jotain saavutankin, voin olla onnellinen. Saavuttaminen on onnistunut vain, koska minä yritin.

Saman totuudenhan voi yleistää käsittämään vaikka mitä. Opiskelijan on miltei mahdotonta onnistua opinnoissaan, ellei hän yritä. Tämä ei ehkä vaikuta hänen hyvyyteensä ihmisenä, mutta kylläkin hänen tietotaitoonsa. Tämän monet ikäkumppanini ovat hyväksyneet ja käsittäneet. He yrittävät tässä. Miksi he eivät voisi yrittää toisaallakin, aivan toisenlaisissa asioissa? Voiko itsekästä käytöstä perustella sillä, että hyvyys ei ole saavutettavissa, miksi siis yrittää? Ihminen on luonnostaan itsekäs, miksi niin ei pitäisi olla?

Olen häkeltynyt joidenkin asioiden kohdalla. Kyllä minä ymmärrän, mutta jossakin syvällä sisimmässäni huomaan, että ymmärtäminen ja hyväksyminen irtautuvat toisistaan. Minä en hyväksy.