maanantai 16. elokuuta 2010

Miten kohtaamme ihmiset

Huomaan usein päivittäisessä elämässäni, että eri ihmiset kohtaavat toisia ihmisiä eri tavalla. On monta tapaa hoitaa päivittäiset sosiaaliset kanssakäymiset jopa ystävänsä kanssa, tapojen määrä vain kasvaa, kun puhutaan käytännössä katsoen vieraista ihmisistä - kassan myyjistä, linja-auton kuljettajista ja niin edelleen.



Monet ihmiset lähtevät näihin päivittäisiin kohtaamisiin mieli suljettuna. Pakolliset rutiinit toistuvat ja toistuvat... Ihmistä ei katsota ihmisenä vaan asiointikohteena: "minun on nyt hoidettava nämä tietyt asiat tämän ihmisen kanssa. En tee muuta." Toista hädin tuskin katsotaan silmiin. Ei oleteta, että se toinen on ihminen - tai vaikka oletettaisiinkin, ei häntä millään tavalla ihmisenä huomioida.



Tällainen "ihmisten sivuuttaminen" on välttämätöntä. Se kuuluu jokapäiväiseen kanssakäymiseemme. Meidän on väistämättäkin valittava, ketkä ihmiset ovat meille tärkeitä ja tutustumisen arvoisia ja keiden kanssa vain "asioimme". Ihmisiä on liikaa. Emme voi pysähtyä jokaisen kohdalle miettimään, mitä hän mahtaa ajatella ja onko hänellä kaikki hyvin. Meidän on yksinkertaisesti valikoitava.



Se, kuinka paljon valikoimme, onkin sitten aivan toinen asia. Kuuluuko valittujen ihmisten ulkopuolelle kenties myös opettajat tai työtoverit - ne ihmiset, joiden kanssa teemme päivittäisen työmme. Kuuluuko valittujen ihmisten ulkopuollelle se lähikassan neiti, jonka kohtaamme päivittäin - eihän meillä kuitenkaan ole mitään syytä sanoa hänelle päivää tai miettiä, kuka hän oikeastaan on. Kuuluvatko myös ystävämme valikoitujen ihmistemme ulkopuolelle? Kuuluuko valikoituihin ihmisiin ainoastaan minä itse - sillä muillahan ei periaatteessa ole minulle yhtä suurta merkitystä?



Niin... monimutkainen sokkelo ihmisiä ja kartalta pitäisi valita ne muutamat, jotka ansaitsevat syvällisemmän huomiomme. Ajattelemme, ettei meillä kuitenkaan ole aikaa, eikä haluakaan tuntea jotakin elämämme kannalta muka merkityksetöntä ihmistä. Niinpä ohitamme hänet. Joillekin ainoa ihminen, jolla on väliä, on juuri hän itse. Kaverit ovat välttämätön paha, joten heidän kanssaan keskustellaan - tai oikeastaan puhutaan: keskusteluun kuuluu oleellisena osana myös kuunteleminen. Kuunnellessa muodostamme mielikuvia ja painamme toisen sanoja mieleemme. Puhuessa unohdamme kaiken saman tien.



Koulussa opettaja on useille välttämätön paha. Monet eivät ymmärrä, että noiden edessämme saarnaavien kasvojen takana on ihan oikeita ihmisiä - erilaisia, monipuolisia ja moninaisia. Kun käytämme hetken ajastamme päivittäin siihen, että mietimme, mitä muiden ihmisten pään sisällä tapahtuu: mitä he ajattelevat ja mikä on heille tärkeätä, huomaamme, kuinka mielenkiintoisia ihmiset oikeastaan ovatkaan! Jos aina kuljemme suljettuina, emmekä suuntaa huomiotamme itsemme ulkopuolelle, meiltä jää havaitsematta monta tärkeää asiaa. Moni tärkeä ihminen. Moni mielenkiintoinen persoonallisuus.



Me nuoret muodostamme usein portaan meidän ja "aikuisten" välille. Aikuisten maailmaa on vaikea ymmärtää, se on ajatustemme saavuttamattomissa. Opettajat kuuluvat ehkä kaikkein vaikeiten ymmärrettäviin aikuisiin. Heidän ja meidän välillä on kuilu. Sen kuilun nimi on "opettaja ja oppilas". "Opettaja ja oppilas" - on itsestäänselvyys, eikä rajaa ole syytä urkkia saatikka rikkoa. Me olemme oppilaita, opettajat ovat opettajia. Opettajat ovat meille välineitä, joiden avulla ahtaamme pääkoppamme täyteen tietoa - siis ahtaamme, jos jaksamme. Opettajia ei oikeastaan pidetä ihmisinä tai ainakaan heitä ei kohdata tällä tavalla. Kun astut luokkaan, leimaat opettajan otsan näkymättömällä leimalla. Kirjoitat siihen, että hän on opettaja.



Sinulle jää opettajasta mieleen ehkä se, millaiset kasvot hänellä oli, miten hän opetti, kenties hänen sukunimensä, etunimensä tai lyhenteensä. Ei sitä, kuka hän on opetustyönsä takana. Se ei ole tärkeää, eikä sitä siis kannata miettiä.



Vai kannattaako?



Onko mahdollisuus löytää jotakin, josta on kenties hyötyä itselleen? Oppia ymmärtämään ihmisiä? Oppia ymmärtämään itseään?



Se on harvinaisen mielenkiintoinen kysymys.



Ohjeena antaisinkin, että kulje avoinna, älä leimaa ihmisiä: kaupan kassoiksi, opettajiksi ja linja-auton kuljettajiksi. Leimaa heidät ihmisiksi. Erilaisiksi, mielenkiintoisiksi ja huomiosi arvoisiksi ihmisiksi.



Koskaan ei tule aikaa, että kykenisit huomioimaan jokaisen ihmisen - se on mahdotonta. Yritä kuitenkin huomioida mahdollisimman monta! Tutkimusmatka erilaisiin ihmisiin on samalla tutkimusmatka itseensä. Ihmisyyttä, kuten mitään muutakaan, ei voi ymmärtää, ellei opettele asiaa laajemmassa skaalassa. Yhden eläimen tarkasteleminen ei anna meille pätevää tietoa koko lajista saatikka esimerkiksi eläinryhmästä (kuten nisäkkäät). Monia eläimiä tarkastellessa alamme ymmärtää kokonaisuutta.



Ihmisten tarkasteleminen on ehkä vielä tärkeämpää, kuin eläinten. Tämä johtuu siitä, että olemme itse osana sitä kokonaisuutta, jota pyrimme ymmärtämään. Tästä syystä meillä on rajoitteita: me tulkitsemme asiaa omasta lähtökohdastamme. Laajentakaamme kuitenkin sitä lähtökulmaa ja näkövinkkeliä.



Viisautta ei ole lukea sataa ihmissuhdekirjaa tai ihmisiä käsittelevää romaania. Viisautta ei ole myöskään hutkia suurta määrää tietoa päähänsä. Viisautta on oikeasti ymmärtää ja kyetä soveltamaan ymmärtämäänsä tosielämässä, tilanteissa, joihin törmäämme päivittäin.

2 kommenttia:

  1. Tässä sellainen teksti, jonka haluaisin printata ja jonka aiheesta haluaisin pitää esitelmän luokalleni. Tänäänkin sellaista vittuilua ja välinpitämättömyyttä opettajaa kohtaan, että ihmettelin, kuinka hän jaksoi. Lopputunnista oli jo pakko kyllä alkaa vierustoverille ihmettelemään (vähän kovempaankin ääneen), että kuinka ope kestää tota, että en kyllä yhtään haluaisi olla ton open housuissa, jne. Sain pari outoa katsetta, mutta ainoa kommentti takaisinpäin oli mutisten sanottu, että "no kun se on niin hössö ja selittää hassusti". Vastasin, että "silti" ja sain jopa tueksi pari nyökyttelyä. Lopulta siihen ryhtyi sitten pari muutakin päivittelemään muiden käytöstä ja sitä ainaista kahvikuppien roudaamista juuri tuon yhden open luokkaan. Toivotaan, että ainakin osa tajusi, kuinka typerältä ja lapselliselta se käytös vaikutti.

    Muutenkin tosi hieno aihe, joka sai mut vähitellen ajattelemaan. Ensimmäinen reaktio tälle oli silloin kun sen luin, että tottakai linja-autokuskit ohitetaan vaan sillä nopealla päivää-replalla, nopeuttaahan se niidenkin työtä. Mutta onko sen pakko aina mennä niin? Eikö sitä välillä voisi heittää ajatustakin mukaan, kaupan kassalle vähän harrastaa small talkia kun kaivaa reppua? Mitä se on iteltä pois? Itse asiassa tulee parempi mielikin, kun saa harrastaa vähän iloista kommunikointia kanssaihmisten kanssa ;)

    Vaikka kukkaro kyllä köyhtyy, kun Suomalaisen Kirjakaupan kauppiaat alkavat olla pikkuhiljaa melkein hyvän päivän tuttuja ja sinne on aina vaan hauskempi mennä pläräilemään niitä kirjoja...

    ~Sinikettu

    VastaaPoista
  2. :) Mä itseasiassa tänään keräsin rohkeuteni ja naurahdin iloisesti naiselle, joka kiillotteli Prisman rullaportaiden laseja. Oli jotenkin tärkeä hetki, aamu kahdeksan jälkeen, hiljainen kauppa. Yksin töitä tekevä nainen. Ystävällinen naurahdus ja toteamus kivasta työasennosta (se käveli takaperin tahran kohdalle osuessaan, jotta pysyisi sen kohdalla ja sai sen putsattua). Joku voisi sanoa ilkeyttään noin, mulle se oli lähinnä hauska "naurahdus". Ja toinenkin ymmärsi, mitä hain takaa.

    Ei meidän aina tarvitse tuntea tuntea keskustelutovereitamme. Ohikiitävät hetket ovat usein elämässä tärkeitä. Ne opettavat, että ne muutkin siellä ovat ihmisiä ja niille muillekin voi puhua. Ei aina tarvitse edes tarkoittaa, että haluaa jutella pitempäänkin ja ystävystyä. Se, että ohikulkija elämän polulla on ystävällinen, voi tuoda mielekkyyttä siihen päivään ja sitä kautta koko elämään.

    VastaaPoista