Keskustelemisen taito...

Keskustelemisen taito... tähän käsitteeseen olen pakostakin törmännyt viimepäivinä omassa arkisessa elämässäni ja tähän tulen törmäämään varmasti useasti jatkossakin. Minä olen keskustelija, puhun paljon, mutta myös kuuntelen. Tässä mielessä ihmiset voidaan jaotella moneen eri luokkaan (jos ihmisiä haluaa alkaa jaottelemaan). Vaikkapa sulkeutuneisiin, kuuntelijoihin, puhujiin ja keskustelijoihin. Ensimmäiset, sulkeutuneet, eivät puhu muille juuri mitään, mutta eivät myöskään oikeasti kuuntele. Toiset, kuuntelijat, eivät juurikaan itse puhu, mutta kuuntelevat kyllä kiinnostuneina, mitä muut puhuvat. Kolmannet, puhujat, tuppaavat puhumaan paljon, mutta eivät kuuntele muita. Keskustelijat sekä kuuntelevat, että puhuvat.

Sulkeutuneet eivät juuri välitä keskustelijoista, kuuntelijoista tai puhujista. Kuuntelijoista ehkä kaikkein vähiten.

Kuuntelijat eivät välitä niinkään sulkeutuneista, mutta puhujista ja keskustelijoista kylläkin.

Puhujat, no, he välittävät lähinnä itsestään ja kuuntelijoista, keskustelijoita he eivät kaipaa.

Keskustelijat tulevat parhaiten toimeen toisten keskustelijoiden kanssa, mutta myös kuuntelijoiden rooli menettelee heidän edessään. Puhujat ovat heistä kaikkein ärsyttävimpiä.

Okei, myönnettäköön, joudun lisäämään jälkeenpäin vielä yhden ryhmän, joka voi olla eristyneenä tai sisältyneenä mihin tahansa ryhmään: ajattelijat.

Ajattelijat toimivat hyvin yhteen minkä tahansa ryhmän kanssa riippuen siitä, kuuluvatko he itse yhteenkään näistä ryhmistä. Ajattelijat kiinnostuvat myös sulkeutuneista ja kuuntelijoista.

Miksi haluan kärvistellä ja luoda tällaisia ryhmiä? Miksi haluan ylikorostaa asioita? Se johtuu siitä, että olen ajattelija ja keskustelija ja olen huomannut, miten ihmiset vaikuttavat minuun.

Viimeaikoina minulla on ollut ongelmia nimenomaan puhujien kanssa. Tulen kyllä toimeen suurimmilta osin kaikenlaisten ihmisten kanssa, enkä missään nimessä ole sanomassa vihaavani tai halveksuvani puhujia, mutta haluan vain tuoda esiin muutaman pointin, jotka olen elämässäni huomannut.

Ihminen, jolla kyllä riittää asiaa silloin, kun hän on itse saanut päättää keskustelun aiheen, mutta joka ei välitä siitä, mitä muut haluavat puhua, on mielestäni jollakin asteella itsekäs ja ärsyttävä seurustelukumppani (ja tämä ei viittaa parisuhteeseen). Eikä tämä tarkoita, että pitäisin ystäväpiirissäni olevia tällaisia ihmisiä yhtään vähemmän arvokkaina, vaan lähinnä yritän selittää, miten minä koen heidän ja muiden tällaisten ihmisten käyttäytymisen tuntuvan itsessäni.

On inhottavaa puhua ihmiselle, jota kiinnostaa vain silloin, kun hänellä on itsellään jotakin asiaa. Henkilökohtaisesti en määrittele puheenaiheitani ja puhekumppaneitani sen mukaan, kuinka kiinnostavista asioista he puhuvat. Olen ottanut kannan, että jos joku haluaa puhua minulle jostakin, se on itsessään jo kiinnostavaa ja arvokasta juuri sen takia, että hän haluaa puhua minulle. Sillä ei ole väliä, pitääkö hän edes itse aihettaan kiinnostava - jos ei, hän todennäköisesti puhuu minulle siksi, että hän haluaa puhua minun kanssani. Silloin minun on annettava arvostusta tälle henkilölle ja hänen sanoilleen juuri siksi, että hän arvostaa minua ilmaisemalla halukkuutensa kommunikoida. Monet asiat, joita jotkut ihmiset minulle puhuvat, eivät suoraan sanottuna kiinnosta minua pätkääkään. Minua kiinnostavat ihmiset ja se, että he haluavat puhua minulle. Jotkut asiat kiinnostavat minua siksi, että joku ihminen pitää niitä niin tärkeinä, että hän haluaa puhua niistä minulle.

Toisen ihmisen kunnioittaminen on minulle tärkeää. En pidä oikeana sanoa toiselle, että ei kiinnosta, ole hiljaa, jos puheenaihe ei miellytä.

En osaa muotoilla tästä kaunista, enkä kevyttä. Asia on vain näin. Pidän sitä epäkunnioituksen osoituksena, jos keskeyttää toisen tai ei kuuntele hänen puheitaan loppuun, koska ei kiinnosta. Kommunikaatiossa ei kuitenkaan aina ole kyse asian kiinnostavuudesta. Sille on muitakin perusteita, jotka ovat vähintään yhtä tärkeitä tai jopa tärkeämpiä.

Jos keskustelun toinen osapuoli väheksyy toisen sanomisia tai toteaa, että ole hiljaa, on tämä mielestäni jollakin asteella törkeää ja henkilökohtaisesti loukkaannun tästä. En voi tunteilleni mitään, enkä voi sille mitään, että tiedän ihmisiä (lähisukulaiseni mukaanlukien), jotka ärsyyntyvät mielipiteestäni tähän. Minulle keskustelu tyhjänpäiväisestä, kontaktin luominen toiseen ihmiseen, on mielenkiintoisempaa ja tärkeämpää kuin hiljaisuus.

On vain vaikea sanoa muille, mitä tästä ajattelee, sillä yleensä tästä aiheesta keskustelemalla saa vastapuolen loukkaantumaan.

Olenkin avoin ehdotuksille, miten avata suunsa ja puhua tästä ilman, että toinen osapuoli saa palkokasvin nenäänsä? Tarkoituksena ei ole syyllistää eikä syyttää, tarkoituksena on parantaa kommunikaatiota ja tehdä keskusteluista miellyttävämpiä ja tasavertaisempia molemmille osapuolille.