Kirkosta meidän kaikkien kirkko

Keskustelu kirkon suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen käy kuumana. Tulossa on seurakuntavaalit ja meikäläisenkin postiluukusta on kolahtanut alas kirje, jossa on kaupunkimme vähäinen ehdokaslista. Sopivan äänestettävän löytäminen on kuin etsisi suosta nakkimakkaraa - melkeinpä mahdotonta. Kenet minä valitsisin, kenellä on samat arvot kuin minulla? Homoseksuaalisuus puhuttaa monessa mielessä ja ehdokkaita on A:sta Ö:hön. Toiset ovat sitä mieltä, että homot sietäisi suistaa samantein helvetin kuiluun, toiset ovat sitä mieltä, että homoseksuaalisuus on hyväksyttävä asia ja kirkonkin sietää panostaa siihen, miten kohtelee erilaisella tavalla seksuaalisesti suuntautuneita. Mutta vaikka homoseksuaalisuuteen liittyvät kommentit natsaisivatkin, löytyy ehdokkaiden mielipiteistä vielä paljon muutakin puitavaa. Oli miten oli, tämän tekstin aihe ei suinkaan rajoitu tuleviin seurakuntavaaleihin ja paikkakuntamme surkean valikoiman kommentoimiseen. Enkä halua myöskään kuulla ainoatakaan ehdotusta siitä, että jos ei kerran ehdokkaat kelpaa, niin mene itse ehdolle. Kyllä, ehkä joskus tulevaisuudessa, mutta sen aika ei ole vielä nyt.

Minun mielestäni kirkon tulee olle meidän kaikkien ihmisten kirkko. Se kuuluu meistä jokaiselle, joka haluaa siihen kuulua - kuulupa se niillekin, jotka haluavat vain joskus vierailla katsomassa. Evankelisluterilaisen kirkon asema valtionkirkkona on minusta tässä keskustelussa olennainen. Jos kirkko haluaa pysyä virallisena valtion kirkkona, sen pitää osata hieman mukautua valtioonsa. Suomi on maa, jossa rasismi ja syrjintä ovat lailla kiellettyjä. Niin "korkeassa" ammatissa, kuin kirkon virkamiehinä toimivalta henkilöltä voisi olettaa Suomen lakien noudattamista. Ketään ei tule syrjiä sukupuolen, ihonvärin, kotimaan tai seksuaalisen suuntautumisen, eikä ylipäätään minkään muunkaan syyn takia - varsinkaan kirkossa. Kirkko on kansan turvapaikka ja esimerkiksi pappi on sen auttaja - se, jolla menee elämässä huonommin ja se, joka haluaa tukeutua kirkkoon tulee olla tervetullut, riippumatta henkilön muista mielipiteistä.

Monet uskovaiset ovat jo pitkään unohtaneet, että kaiken takana on Jumala. Yksi yhteinen Jumala. Jumala, jonka kaikkivaltiudesta kirkon piirissä tuskin esitetään kyseenalaistavaa mielipidettä. Meillä ei ole oikeutta tuomita. Meillä ei ole oikeutta sanoa toiselle ihmiselle, miten hänen tulee elää ja miten ei. Jos joku elää elämänsä väärin, hän asettuu Raamatun mukaan Jumalan eteen ja Jumala on hänet tuomitseva. Ihmisellä ei ole siihen oikeutta. Ymmärrän kyllä tuomitsemisen, jos siihen on välttämätöntä tarvetta. Esimerkiksi murhasta on tuomittava. Viattomia ei saa vahingoittaa ei henkisesti, eikä fyysisesti. Sen sijaan sellaiset asiat, kuten seksuaalinen suuntautuminen, jotka eivät vahingoita ketään, ovat puhtaasti ihmisen omia valintoja. Olemalla homoseksuaali ihminen ei ainakaan tietoisesti satuta toista ihmistä. Tällöin en näe, että toisella ihmisellä olisi oikeutta tuomita hänen tekoaan (mikäli homoseksuaalisuutta voimme edes teoksi tuomita). Me emme voi nähdä Herran, kaikkivaltiaan pääkoppaan (ja tämän voimme ottaa vertauskuvallisesti, koska kukapa meistä osaa sanoa, onko Jumalalla päätä, vai ei). Meidän on luotettava, että Hän ilmaisee kyllä tahtonsa sitten, kun on sen aika. Hänen tahtoaan meidän tulee noudatta, ei omaamme. Vaikka kuinka vihaisimme homoja, Jeesus on kuitenkin opettanut meitä rakastamaan. Jopa vihamiehiämme. Ei hän opettanut meitä tuomitsemaan. Ei Jeesus häätänyt ihmisiä luotaan. Hän otti heidät vastaan. Hän kuoli sinun ja minun puolesta. Hän toimii sovittelijana meidän kaikkien puolesta. Jos hän olisi vihannut meitä tai halunnut meidät heti tuomita, hän olisi tehnyt toisen valinnan. Hän antoi meille mahdollisuuden. Ei oikeutta, vaan vapauden. Vapauden elää elämämme niin kuin haluamme, vapauden tulla hänen luokseen tai jäädä itse pois. Ei oikeutta tehdä tätä päätöstä kenenkään puolesta.

Kirkko on monessa suhteessa nykyään hyvin vääristynyt, niin ovat myös uskovaiset. Tämä pistää minut miettimään, haluanko kuulua kumpaankaan yhteiskunnan luokkaan. Kirkkoon kuuluu sekä uskovaisia, että niitä, joita ei voi uskovaisiksi luokitella. Uskovaisiin kuuluu sekä kirkossa olevia, että siitä eronneita. En usko, että nykypäivän kirkko on sellainen, jonka Jeesus olisi halunnut luoda. En usko, että nykypäivän uskovaiset ymmärtävät, millä perusteilla uskovat ja mitä.

Viha homoseksuaalisuutta kohtaan (kristinuskon näkökulmasta) kumpuaa Vanhasta Testamentista, vanhasta liitosta kauan, kauan sitten. Uusi Testamentti eroaa opetuksillaan paljon vanhasta. Se on uusi liitto ihmisten ja Jumalan välillä. Ikuinen elämä ei ole enää rituaaleja, uhreja ja lakien noudattamista. Se on rakkautta ja uskoa. Sille, joka tekee meitä kohtaan väärin, ei enää tulekaan tehdä samoin. Hänelle tulee kääntää toinenkin poski, jotta hän voi runnoa senkin murskaksi. Jeesus muutti meidän suhteemme Jumalaan, teki siitä aivan erilaisen. Hän toi mukanaan uudet säännöt, uuden uskonnon. Ei meillä enää ole oikeutta tappaa miestä, joka harrastaa seksiä toisen miehen kanssa.

On myös muistettava, ettei Raamattu ole taivaasta pudonnut. Yritäppä kirjoittaa teksti, johon omat mielipiteesi ja näkemyksesi, skeemasi ja tietosi eivät vaikuta pätkääkään. Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja, eikä kukaan tietääkseni ole muuta väittänyt - ainakaan evl-kirkossa. Jo evankeliumien nimet (Matteus, Markus, Luukas ja Johannes) kielivät jotakin kirjoittajistaan.

Virheiden tekeminen on inhimillistä. On inhimillistä sekoittaa totuus ja omat mielikuvansa. On inhimillistä, ettei kukaan pysty kirjoittamaan tekstiä, jossa oma minuus ei ollenkaan hohda läpi. On inhimillistä, että Raamatusta löytyy todennäköisesti paljon sellaista, mitä Jumala ei itse allekirjoittaisi omaksi laikseen.

Niin. Perusajatus tuossa opuksessa on kaiketi kaikkein tärkeintä. Ja se perusajatus ainakin Uudessa Testamentissa, väänsit sen miten päin hyvänsä, on rakkaus. Ei tuomitseminen.

Älköömme siis ihmiset tuomitse, vaan annetaan niiden hoitaa se homma, jotka oikeasti sen osaavat ja tietävät, mitä tekevät. Jumalaa tulee kunnioittaa myös sillä, ettemme ruve itse Häntä leikkimään. Kenenkään on tuskin tarve esiintyä Jumalana. Me emme voi tietää Hänen täsmällistä tahtoaan, joten tyytykäämme autuaaseen tietämättömyyteen. On rakas taakka pyrkiä tietämään kaikessa oikea ja väärä, jos se on mahdotonta. Miksi siis yrittää jos siihen ei ole tarvetta?

Kirkkoa on ymmärrettävä myös historiallisena laitoksena. Se on ollut olemassa kauan ja tietyt asiat ovat perinteitä. Avioliitto on minusta yksi niistä. Avioliitto on hyvin perinteinen asia ja kirkon vihkimässä muodossa se on kuulunut nimenomaan miehelle ja naiselle, heidän välilleen. En ehkä lähtisi näin vahvaa, vanhaa perinnettä muuttamaan. Rinnalle haluaisin kuitenkin omanlaisen ratkaisun homopareille.

Tärkeintä minusta olisi, että kirkosta tulisi meidän kaikkien kirkko. Pitäisi löytää ratkaisuja, jotka tyydyttäisivät mahdollisimman monia. Kirkon pitäisi olla avoin, yhtenäinen laitos, jonne kaikki voisivat tulla ja jonka silmissä kaikki ihmiset kuuluisivat samaan kastiin. Sen tulisi olla meidän kirkko, ei rajoittua kuulumaan vaan sille osalle, jonka mielipiteitä se säntillisesti noudattaa.